Työskentelen työkaluvalmistajana työkaluosastolla. Työhöni kuuluu työkalujen suunnittelu sekä niiden valmistus alusta loppuun saakka. Teen työkaluja epäkesko- ja särmäyspuristimille, kanttikoneille sekä kervereille, ja näitä työkaluja käytetään niin prototilauksiin kuin myös isoihin sarjatilauksiin. Tämän lisäksi huollan työkaluja.
Olen työskennellyt työkaluvalmistuksessa koko urani ajan. Sain jo yläasteikäisenä ensikosketuksen tähän työhön, päästessäni kesätöihin silloiselle Protopajalle, jossa myös vanhempani tuohon aikaan työskentelivät. Ehkä kipinä syttyi jo silloin, koska päädyin ammattikouluun opiskelemaan koneistusta. Työharjoitteluni suoritin myös täällä ja valmistuttuani vuonna 1990 sain paikan täältä työkaluvalmistuksesta.
Työpäivääni voi sisältyä monenlaisia erilaisia työvaiheita, kuten esimerkiksi jyrsintää, hiontaa, kipinäporan käyttöä, lankasahausta, karkaisua tai koneistusta. Teen pääasiassa töitä yksin, mutta tarvittaessa saan apua työkavereiltani. Itse asiassa juuri siitä tässä työssä nautinkin, että saan itse suunnitella työjärjestyksen ja muutenkin touhuta itsenäisesti. Jos eteen on tullut ongelmatilanne, aina on päästy eteenpäin, sillä talosta löytyy aina henkilöitä, joiden kanssa ongelmia voidaan yhdessä ratkoa.
Mielestäni tässä työssä pärjää sellainen henkilö, jolta löytyy kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Jos jokin menee pieleen, pitää vaan jaksaa yrittää uudestaan. Toisaalta, kun tehdään tarkkaa työtä, pitää olla huolellinen ja pikkutarkka. Suurpiiteisellä asenteella ongelmat tulevat kuitenkin työssä ennen pitkää vastaan.
Hyvä työpäivä on sellainen, kun on paljon töitä, asiat ovat menneet putkeen ja päivän päätteeksi on se tunne, että olen saanut paljon aikaiseksi.