Sisältöön »
 
 

erkki räsänen

hitsaaja, kaavi

Olen alkuperäiseltä koulutukseltani viittomakielen tulkki. Tein niitä hommia nelisen vuotta, kunnes vuonna 2001 minut kruunattiin Seinäjoella tangokuninkaaksi. Viihdetaiteilijan ura vei minua 15 vuoden ajan, kunnes tulin siihen tulokseen, että keikkailun ohella olisi mukava tehdä jotain säännöllisempääkin työtä. Hakeuduin metallialan koulutukseen, mutta tuo koulutus jäi todella lyhyeksi, kun huomasin syksyllä 2015 Steran rekrykoulutuksen ilmoituksen lehdessä ja päätin hakea. Haku kannatti, sillä siitä seurasi vakituinen työpaikka ja sillä tiellä olen edelleen.

 
erkki-rasanen.jpg
 
 

Työskentelen Kaavin tehtaalla hitsauskokoonpanossa. Työ on 2-vuorotyötä eli olen vuoroviikoin aamu- ja iltavuorossa. Olen vastikään vaihtanut työpistettäni säiliöpään hitsaukseen eli sinne, missä hitsataan erilaisia työ- ja metsäkoneiden polttoaine-, hydrauli- ja öljysäiliöitä. Työssäni viimeistelen robottihitsauspisteestä tulevat osat. Aiemmin hitsasin erilaisia irto-osia. Minun kanssani samassa tiimissä ja samassa vuorossa työskentelee 5-6 henkilöä ja he ovatkin minun lähimmät työkaverini.

Tässä työssä vaaditaan tarkkuuta, sitkeyttä ja keskittymistä. Työntahdissa pitää pysyä laadusta tinkimättä. Työntekijän pitää ymmärtää, että tällä alalla laatu ja tuottavuus on se, millä kilpaillaan eli asiakkaat maksavat laadusta.

Vanhana tangon taitajana voin sanoa, että vaikka tässä työssä on selvät sävelet, niin sopivasti haastetta pitää aina olla. Väittäisinkin, että juuri työn haastavuus on tässä se paras anti. Arvostan myös sitä, että työkaverit ovat mukavia ja työ on säännöllistä. Se on hyvää vastapainoa keikkailulle. Niin, ja kyllähän nuo työkaverit aina joskus ovat pyytäneet minua laulamaan, mutta olen niihin pyyntöihin tokaissut, että voit sitten itse tulla puolestasi hitsaamaan.

Uratarinoihin